Jäsenenä olet tärkein!
Jäsenyys Grafinetissa ja TEAMissa lisää turvallisuutta.
Työelämän hankalissa tilanteissa yksi ihminen on melko voimaton. Siksi työntekijät ovat aikanaan perustaneet ammattiosastoja ja ammattiliittoja, joissa yksittäiset ihmiset ovat yhdistäneet voimansa.
Ammattiosastojen ja ammattiliittojen toiminta perustuu edelleen samaan ajatukseen: voimien yhdistämiseen, yhdessä toimimiseen ja solidaarisuuteen. Valtaosa edunvalvontatyöstä tehdään edelleen vapaaehtoisvoimin. Jäsenyys merkitsee myös mahdollisuutta vaikuttaa ja osallistua. Jo pelkällä jäsenyydellä varmistat sen, että oman alan toimihenkilöillä on voimaa vaikuttaa sinun etuihisi.
Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry:n ja sen kautta TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton jäseniksi voivat liittyä kaikki viestintäalan toimihenkilötehtävissä työskentelevät ja opiskelijajäseniksi alalle opiskelevat.
Tärkein jäsenetu on työehtosopimus.
Se syntyy jäsenten yhteistyön tuloksena. Mitä enemmän liitolla on jäseniä, sen paremmin sen ääntä kuullaan.
Jäsenyys tarjoaa muitakin etuja.
Tutustu kaikkiin jäsenyyden etuhin "Jäsenedut" sivulta
Miten voit liittyä?
Helpoiten ja nopeiten saat jäsenyytesi voimaan täyttämällä jäsenlomakkeen verkossa. Suoraan lomakkeeseen pääset myös klikkaamalla sivun vasemmassa ylälaidassa näkyvää "TEAMin jäseneksi" banneria.
Voit liittyä myös tekstiviestillä.
Lähetä viesti: TEAM1 ETUNIMI SUKUNIMI numeroon 16160. (teleoperaattorin tekstiviestin hinta 2€)
TEAMin toimisto ottaa Sinuun yhteyttä ja hoitaa jäsenyytesi voimaan.
Voit myös pyytää perinteisen jäsenhakemuksen työpaikkasi luottamusmieheltä, joka neuvoo sen täyttämisessä, ja hoitaa jäsenyytesi liittyvän käytännön työn liiton ja työpaikan suuntaan.
Jäsenhakemuksen voit tallentaa omalle koneellesi tästä linkistä, (pdf-tiedosto, 217 kt). Täytetty lomake tulee toimittaa allekirjoitettuna työnantajalle, liitolle ja ammattiosastolle. Yksi kappale on hyvä säilyttää myös itsellä.
Lomakkeen täyttöohjeet voit ladata tästä (pdf-tiedosto, 94 kt)
Halutessasi saat jäsen lomakkeen myös kotiosoitteeseesi, täyttämällä liiton sivulta löytyvän tilauslomakkeen.


