Grafinetin syyskokous pidettiin Turussa 15.11.

18.11.2014 klo 06:00

Grafinetin kokoukseen osallistui mukavasti porukkaa.
Grafinetin kokoukseen osallistui mukavasti porukkaa.

Turussa pidetyssä kokouksessa valittiin puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle

Tuija Pircklén jatkaa Grafinetin puheenjohtajana 1.1.-31.12.2015. Hallituksen jäseninä jatkavat vuoden 2015 loppuun saakka Asko Eriksson, Katja Wallenius, Pia Ylisaari ja Aija Mölläri. Niina Lattu, Marianne Peuralahti, Kirsi Kuokkanen ja Sari Ojala valittiin erovuoroisten tilalle kaudeksi 1.1.2015-31.12.2016. Varajäseniksi valittiin Jarmo Peltomäki, Tuire Härkönen ja Nina Mesiäinen. Toiminnantarkastajaksi vuodelle 2015 valittiin Päivi Kettunen ja varalle Marianne Kulve.

Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015, sekä hallituksen jäsenille ja toimihenkilöille maksettavat palkkiot. Tes-jaosto ja provisiopalkkatyöryhmät jatkavat toimintaansa, tarvittaessa perustetaan muita työryhmiä. Työvaliokunta valmistelee hallituksen kokoukselle esiteltävät asiat. Valiokuntaan kuuluvat puheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja ja tiedotussihteeri.

Syyskokous päätti, ettei vuoden 2015 liittokokousvaaleissa järjestetä uurnavaalia, vaan käytetään posti- ja sähköistä äänestystapaa.

Hallitus piti syyskokousta valmistelevan kokouksen 14.11. Samalla käsiteltiin ja hyväksyttiin koulutusapurahojen myöntämisestä kymmenelle grafinetilaiselle erilaisiin kieli- ja täydennyskoulutuksiin. Hallitus kokoontuu seuraavan kerran 15.12.2014 Helsingissä.  Uuden hallituksen järjestäytymiskokous pidetään 16.-17.1.2015 Porissa.