Hallituksen kevätkauden viimeisen kokouksen kuulumiset

17.5.2022 klo 06:00

Grafinetin hallitus kokoontui kevätkauden viimeiseen kokoukseen 12.5.2022. Kokouksessa käsiteltiin mm. laajasti tes-asioita ja syksyn tapahtumia. Jokaisessa kokouksessa taloudenhoitaja esittelee myös yhdistyksen ajankohtaisen taloustilanteen. Seuraava hallituksen kokous on elokuussa.

Kokouksen yhteydessä kävimme läpi myös koosteen kevätkokouksen palautteesta. Kiitos kaikille palautteen antajille. Palautteen pohjalta voimme kehittää toimintaamme edelleen. Palautteen antaneilla oli mahdollisuus osallistua Grafinet-tuotepalkinnon arvontaan ja palkinto arvottiin kokouksessa. Onnea voittajalle! Voittajaan olemme henkilökohtaisesti yhteydessä.

Uusi työehtosopimus 2022-2024 löytyy nyt Grafinetin verkkosivuilta sähköisessä muodossa suomeksi ja ruotsiksi. Paperiset versiot painetaan myöhemmin ja niistä tiedotetaan erikseen.

Palkankorotukset astuvat voimaan 1.6.2022. Palkkoja korotetaan 1,3%:n suuruisella yleiskorotuksella. Yrityskohtainen erä on neuvoteltu 15.5.2022 mennessä paikallisesti työnantajan kanssa. Erän suuruus on 0,6 % ja se lasketaan toimihenkilöiden maaliskuussa 2022 maksettujen henkilökohtaisten palkkojen summasta. Työnantaja neuvottelee yrityskohtaisen erän jakamisesta luottamushenkilön kanssa ja tiedottaa neuvottelun tuloksen. Jos yrityksessä ei ole luottamushenkilöä tulee työnantajan selvittää henkilökunnalle yrityiskohtaisen erän määräytymisperusteet ja suuruus.

Jos työpaikallasi ei ole luottamushenkilöä ja haluat kuulla lisää luottamushenkilönä toimimisesta ja luottamushenkilövaaleista, niin olethan yhteydesssä sähköpostilla puheenjohtajaamme tuija.pircklen@grafinet.fi.

Muistathan seurata tapahtumat -sivua ja somekanaviamme myös kesäaikaan. Päivitämme syksyn tapahtumakalenteria myös kesäkaudella suunnitelmien täsmentyessä. Syksyn tapahtumat voit jo merkitä omaan kalenteriin ja osaan syksyn tapahtumista voit jo myös ilmoittautua.

Grafinetin hallitus toivottaa kaikille jäsenille kaunista kesää ja rentouttavia lomapäiviä!