Hallituksen kokouskuulumisia

25.5.2012 klo 06:00

Auringonpaiste helli helsinkiläisiä, kun hallitus piti kokoustaan Hakaniemessä tiistaina 22.toukokuuta.

Ennen kokousta talous- ja sääntötyöryhmä pohti matkustussääntöjen muutosta ja esitteli muutokset hallitukselle, joka hyväksyi ne. Matkustussääntö löytyy kokonaisuudessaan verkkosivuilta.

Kokouksessa käsiteltiin myös pääluottamusmiespäivien tapahtumia, valtuuston kuulumisia sekä saavutettua tes-tulosta.

Vaikka kesä on vasta tuloillaan, katselimme jo syksyn suuntaan. Syyskuussa on tulossa Grafinetin Hyvinvointikurssi Mikkelin suunnalle sekä myöhemmin syksyllä nuorille suunnattu tapahtuma muutamalla paikkakunnalla.

Työpaikka- ja alueosastojen toimintarahaa vuodelle 2012 voi anoa 31.8.2012 asti.  Hallitus käsittelee saapuneet hakemukset syyskuun kokouksessa.  Tämän jälkeen tulleeet toimintarahahakemukset käsitellään vuoden 2013 hakemuksina.

Grafinet on nyt Facebookissa ryhmänä, liity mukaan ja tykkää!

Kesän jälkeen on suunnitelmissa jäsenkampanjan käynnistäminen, sinunkin työpaikallasi saattaa olla tulevia jäseniämme.

Seuraavan kerran hallitus kokoontuu 10. elokuuta Jyväskylässä. Laakereille ei toki jäädä lepäämään, vaan yhteyttä pidetään sähköpostitse.

 

Aurinkoista kevättä ja lämpimiä kesälomapäiviä kaikille grafinetilaisille

toivottavat Tuija, Tuire, Sari, Asko, Mervi, Pia, Ismo, Iipu, Katja, Anne, Helena ja Riitta