Matkustusohjeet

Matkakustannusten korvaukset 2026


Grafinetin yleiset kokoukset ja koulutustilaisuudet
Vuosikokous on avoin kaikille Grafinetin jäsenille. Grafinetin kursseille ja tapahtumiin voivat osallistua työmarkkinoiden käytettävissä olevat jäsenet.  Grafinetin kurssit ja tilaisuudet ovat työmarkkinoiden käytettävissä olevien jäsenten käytettävissä myös maksuvapauden, esimerkiksi työttömyyden ja vanhempainvapaan, aikana.

Vuosikokoukseen, kursseihin ja yhdistyksen järjestämiin muihin tilaisuuksiin osallistuville kustannetaan koulutus, ulkopaikkakuntalaisten majoitus kahden hengen huoneissa ja ruokailut kohtuullisella omavastuuosuudella. Yöpymiskustannuksia ei korvata yksipäiväisessä tilaisuudessa.
Matkakustannuksia korvataan vuosikokouksen ja kurssien osalta pääsääntöisesti halvimman yleisen kulkuneuvotaksan mukaan, myös oman auton käyttö on mahdollista. Muissa tilaisuuksissa matkat voivat olla myös omakustanteisia.
 

Osallistumisoikeus
Jäsenellä on oikeus osallistua tapahtumiin ja syntyneitä kuluja korvataan, kun jäsenmaksut ovat ajan tasalla. Jäsenen tulee osallistua kaikkiin tilaisuuden osioihin, joihin on ilmoittautunut. Mikäli hän jättää osallistumatta johonkin osioon tulee hänen maksaa tästä Grafinetille aiheutuneet kulut.
Omavastuuosuus tulee olla maksettu eräpäivään mennessä, kun jäsen on saanut osallistumisvahvistuksen. Grafinetin tilaisuuksista ei lähetetä erillistä laskua ja jos omavastuuta ei ole maksettu eräpäivään mennessä katsotaan ilmoittautuminen peruuntuneeksi.
 

Peruutusehdot
Ilmoittautuessaan jäsen sitoutuu Grafinetin peruutusehtoihin.
Kurssikeskukset, hotellit ja matkayhtiöt veloittavat Grafinetia varatuista tiloista, tarjoiluista ja matkoista vahvistettujen ilmoittautumisien perusteella. Grafinetin tilaisuuksissa peruutukset ilmoittautumisajan päätyttyä ovat mahdollisia kuluitta vain lääkärintodistuksen perusteella.
Maksettu omavastuuosuus palautetaan ainoastaan lääkärintodistusta vastaan, jos jäsen peruu osallistumisensa ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen. Mikäli jäsen ei toimita lääkärintodistusta, tulee hänen maksaa omavastuun lisäksi tilaisuudesta Grafinetille aiheutuneet kulut jälkikäteen. Grafinet ei hyvitä jäsenen itsensä hankkiman matkalipun kustannuksia, mikäli jäsen peruu osallistumisensa ilmoittautumisajan päätyttyä. 


Matkustaminen ja matkakustannusten korvaukset
Vuosikokoukseen ja kursseille voi matkustaa julkisilla liikennevälineillä tai omalla autolla kuitenkin siten, että pystyy osallistumaan koko tilaisuuteen ja Grafinet korvaa matkakustannuksia pääsääntöisesti halvimman yleisen kulkuneuvotaksan mukaan. Jäsenen matkakuluja korvataan jäsenmaksujen ollessa ajan tasalla.


Kaukojunien matkalipputilaus tehdään ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittautumislomakkeella.
Lähijunilla ja linja-autolla matkustavat maksavat lippunsa itse ja liittävät ne tilaisuudessa jaettavan matkalaskun liitteeksi.
Omalla autolla matkustaessa Grafinet korvaa auton käytöstä joko 0,20 eur/km + lisämatkustajasta 0,01 eur/km korkeintaan 400 km edestakaisesta matkasta tai halvimman yleisen kulkuneuvotaksan mukaan, sen mukaan kumpi on Grafinetille kustannuksiltaan edullisempi vaihtoehto. Yleisen kulkuneuvotaksan hinta tarkistetaan ilmoittautumisvaiheessa. Mikäli kyydissä on kuljettajan lisäksi yksi tai useampi matkustaja, maksetaan jokaisesta lisämatkustajasta 0,01 e / km. Matkustajien nimet on mainittava matkalaskussa. Grafinet ilmoittaa maksetut kilometrikorvaukset tulorekisteriin
Autolla matkustaessa suosittelemme osallistujia käyttämään kimppakyytejä.


Kaukojunilla, lähijunilla ja linja-autolla matkustaminen tulee tapahtua pääsääntöisesti suorin yhteyksin saman päivän aikana ja matkavarauksissa tulee valita edullisin vaihtoehto, kohtuulliset matkustusajat huomioiden.
Matkalipuista korvataan 50 prosenttia, mikäli jäsen haluaa saapua tai lähteä eri päivänä kuin tilaisuus edellyttäisi.

Matkakulut maksetaan pankkitilille jälkikäteen matkalaskun mukaisesti. Allekirjoitetun matkalaskun voi jättää tilaisuudessa tai toimittaa skannattuna osoitteella taloudenhoitaja@grafinet.fi, viimeistään 4 vuorokauden kuluttua tilaisuudesta. Pyydettäessä on toimitettava alkuperäinen matkalasku.

Matkakulut korvataan vain kuittia tai käytettyä lippua / mobiililipun kuittia vastaan

  • Taksikuluja ei korvata
  • Pysäköintikuluja ei korvata
  • Junassa ei korvata makuupaikkoja
  • Liiton ja aluejohtokuntien tapahtumien matkakustannuksia ei korvata


Lähijunilla ja linja-autoilla matkustaessa tulee käyttää nuoriso-, eläkeläis- ja ryhmäalennukset mahdollisuuksien mukaan.

 


Hyväksytty 20.10.2025
 

Sääntömääräisiin kokouksiin, koulutukseen ja yhdistyksen järjestämiin muihin tilaisuuksiin osallistuville maksetaan matkakustannusten korvaus pääsääntöisesti halvimman yleisen kulkuneuvotaksan mukaan. Grafinetin järjestäessä yhteiskuljetuksen, on osallistujan käytettävä ensisijaisesti sitä.

Jäsenen matkalaskulomake 2026

PDF-tiedostoGT matkalasku jäsenet 2026.pdf (135 kB)
MS Excel -tiedostoGT matkalasku jäsenet 2026.xlsx (31 kB)